Heidi

Heidi on 39-vuotias todellinen moniosaaja! Hänen kiinnostuksensa ihmisiä ja ihmisyyttä kohtaan on avannut hänelle monia opintopolkuja ja niiden myötä avartaen laajasti näkökulmia ihmiselämän kirjoon kuuluvista vaiheista. Pelkästään Heidin kohtaaminen on täynnä läsnäoloa ja ymmärretyksi tulemista, ja ne vahvuudet ovat hänelle annettu syntymälahjanaan. Niinpä Heidi työskentelee toimintaterapeuttina ja pääsee siinä ammentamaan tätä ainutlaatuista osaamistaan ja valjastamaan lahjansa tärkeään työhön.

Heidin mielenkiinto myös hyvinvoinnin edistämiseen moniuloitteisilla saroilla on kutsunut Heidin opiskelemaan kaikenlaisia taitoja. Tähän lukeutuu mm. Vauvahierontaa, detoxspa jalkahoidot, life coaching -valmennukset, tanssin kautta tehtävät kehotietoisuus harjoitukset, sekä meneillään olevat opinnot EFT- tunteiden vapautus tekniikan kanssa. Löytyypä Heidiltä myös suuhygienistin koulutus.

Musiikki ja taide on myös Heidille lähellä sydäntä ja laulaminen sekä viulunsoitto suuri voimavara ja inspiraation lähde. Heidi on ollut jo kauan Aboa Gospel -yhtyeessä laulajana ja tehnyt myös laulukeikkoja juhliin muutaman laulajakollegansa kanssa. Pienen lapsen äitinä hän saa voimaa myös Young Livingin eteerisistä öljyistä ja arkea helpottavista luonnonmukaisista ratkaisusta koko perheen hyväksi.

Tutustu myös tiloihimme!

Tilavuokraus

Onnenpaikan tilat ovat todella upeat ja monikäyttöiset.
Oman ulottuvuutensa tilojen hyödyntämiseen tuovat saunat, sisäpiha, grillikota ja ulkoporeamme. Salissa järjestyy niin juhlat, syntymäpäivät kuin erilaiset koulutukset ja workshopitkin.
Mitä sinä haluaisit järjestää Onnenpaikassa?

 

Kelluntatankki

Onnenpaikan vetonaula, kelluntatankki, asettaa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimisen uudelle tasolle!

Elämme kiireisessä, ärsykkeiden täyteisessä yhteiskunnassa,

jossa korkeat stressitasot ajavat monet burnoutin partaalle. Anna kehosi ja mielesi rentoutua, palautua ja latautua – kellumalla!

 

VARAA AIKA

Copyright©2021 Onnenpaikka Oy          Tietosuojakäytäntö